Blogeja

🫐 Suon kulta: mitä hilla todella maksaa ja miksi

Kysy suomalaiselta, mistä hän poimi hillansa, ja katso, mitä tapahtuu. Katse siirtyy jonnekin olkapääsi yli. Vastaus tulee muodossa, joka ei paljasta mitään: ”suo, jossain pohjoisessa” tai ”jossain mökin lähellä”. Se sanotaan sen lempeällä ja välinpitämättömällä varmuudella, joka on päättänyt jo kauan sitten, ettei tähän kysymykseen vastata oikeasti.

He eivät ole epäkohteliaita. He suojelevat paikkaa, jota heillä ei lain mukaan ole oikeutta suojella lainkaan.

🗣️ Kolme nimeä yhdelle marjalle

Ennen salailua on nimi, tai oikeastaan niitä on kolme. Kotuksen eli Kotimaisten kielten keskuksen mukaan suomen kielessä tällä kasvilla on kolme erillistä sanaa, eivätkä ne ole keskenään vaihdettavissa olevaa alueellista slangia. Hilla on vallitseva pohjoisessa. Lakka kuuluu itään, ja sillä tarkoitetaan tarkemmin marjaa sen jälkeen, kun se on todella kypsynyt. Muurain kattaa maan lounais- ja keskiosan. Kotus pitää sitä yhtenä suomen kielen vanhimmista alkuperäissanoista, ja sillä on sukulaissanoja aina Siperian samojedikielissä. Kotuksen mukaan se osoittaa, että sanaston pohjoiseen tuonut väki asui jo silloin jossain kylmässä. Lakka itse on todennäköisesti uusin tulokas, germaaninen lainasana, joka tarkoitti aikoinaan jotakin ”velton” tai ”pehmeän” kaltaista, mikä kuvaa hyvin hieman ylikypsää marjaa.

Yksi kasvi. Kolme nimeä, kolme aluetta ja jälki, joka on vanhempi kuin suurin osa siitä, mitä kutsutaan Suomen historiaksi.

🤐 Miksi kukaan ei kerro, missä

Tässä kohdassa vierailijat yleensä ihmettelevät. Jokamiehenoikeuden nojalla kuka tahansa voi poimia luonnonmarjoja lähes millä tahansa maalla Suomessa, olipa se metsää, yksityistä tai muuta, kysymättä maanomistajalta lupaa. Hillasuo ei ole salainen puutarha lukitun portin takana. Laillisesti se kuuluu sille, joka ehtii sinne ensin, joka ikinen vuosi.

Juuri siksi sitä vartioidaan.

Mika Lipponen, innokas poimija, jota Yle haastatteli, sanoi asian suunnilleen yhtä suoraan kuin sen voi sanoa: hänen parhaat paikkansa ”pysyvät tiukasti vain hänen tiedossaan”, ja hänen ainoa neuvonsa aloittelijoille on yksinkertainen: älä paljasta hyvää hillapaikkaa kenellekään, koskaan. Sääntöä ei ole kirjoitettu mihinkään. Se on lähempänä vanhaa, sanatonta sopimusta. Ainoa aita, jonka suomalainen voi laillisesti rakentaa suon ympärille, on hiljaisuus.

🌱 Viljelykysymys

Houkuttelevin versio tästä tarinasta, se joka selittää kaiken yhdellä tyydyttävällä lauseella, on se, ettei hillaa yksinkertaisesti voi viljellä. Se ei ole aivan totta, ja se osa, joka on totta, on kiinnostavampi kuin myytti.

Hillaa voi kasvattaa. Puutarhakaupat myyvät taimia, muun muassa itsepölytteistä lajiketta, joka on jalostettu niin, että yksittäinen hermafrodiittikasvi tuottaa marjoja yksin. Se on hyödyllistä, sillä tavallinen luonnonvarainen kasvusto tarvitsee marjoihin asti sekä uros- että naaskasveja lähelleen, suunnilleen suhteessa yksi kymmeneen. Kun hillaa kuitenkin kasvattaa, se on nirso hyvin täsmällisellä tavalla: se haluaa happaman, maatumattoman turpeen, jota pidetään kosteana mutta ei koskaan vettyneenä, ja se hiljenee tavallisessa puutarhamaassa. Suomalaiset puutarhaoppaat neuvovat vuoraamaan istutuslaatikon muovilla, jotta suo saadaan jäljiteltyä, koska jäljitelty suo on käytännössä juuri sitä, mitä kasvi pyytää.

Kaupallisen mittakaavan viljely on eri kysymys, ja rehellinen vastaus siihen on vaatimattomampi kuin ”mahdotonta”. Pohjoismaiden hallitukset ja Skotlanti yrittivät suuren osan 1990-lukua jalostaa hillasta kunnollisen peltokasvin yhteishankkeessa nimeltä Northernberries. Lähempänä kotia Kainuun tutkimusasema teki omia jalostuskokeitaan vuosina 1999–2007, ja sen julkaistut tulokset kertovat suoraan, mikä meni pieleen: kaksikotiset lajikkeet eivät aina pölyttyneet luotettavasti, ja yhtenä koevuonna myöhäinen halla tuhosi kukinnan kokonaan ennen kuin marjoja ehti muodostua. Tuotantokustannukset pysyivät korkeina ja sadot pieninä. Viljely on toistaiseksi osoittautunut kalliimmaksi kuin se, että annetaan soiden tehdä työ ilmaiseksi. Kukaan ei ole todistanut sitä mahdottomaksi. Jokainen, joka on yrittänyt sitä kaupallisesti, on todennut, ettei se ole vielä kannattavaa.

Näin luonnonsuo jää täsmälleen sinne, mistä se aloitti: ainoaksi luotettavaksi lähteeksi.

💰 Mitä suo oikeasti on arvoltaan

Hinta seuraa kaikesta tästä, eikä se ole kansantaruja. Suomen virallinen MARSI-kysely, jota Ruokavirasto toteuttaa ja josta kertoo alan yhteenliittymä Arktiset Aromit, kirjasi vuoden 2024 kaupallisesti myydyn hillasadon määräksi 30 tonnia koko maassa, josta vajaat 5 tonnia oli luomusertifioitua. Keskimääräinen poimijahinta oli 10,39 € kilolta. Kun vertaa tätä puolukkaan, jonka hinta oli samana vuonna 1,48 € kilolta, ero kertoo suurimman osan siitä, mitä on tarpeen sanoa. Hilla ei ole kallis siksi, että joku päätti pyytää siitä enemmän. Se on kallis, koska kolmekymmentä tonnia on 5,5 miljoonan asukkaan maassa aidosti kaikki, mitä on.

Vuonna 2024 kotitalousjärjestö Martat valitsi hillan vuoden luonnontuotteeksi.

🫐 Kartta päättyy metsänrajaan

Vierailijan versio tarinasta, jonka mukaan hillaa on mahdoton viljellä, mahdoton löytää ja sitä kartetaan pelkästä itsepäisyydestä, ei siis ole aivan oikea. Todellinen versio on pienempi ja jotenkin vakuuttavampi: kasvi, jonka voi houkutella turvelaatikkoon jonkun puutarhassa mutta joka ei ole koskaan täysin suostunut pelloksi, laillisesti kenen tahansa poimittavissa mutta ei koskaan vapaasti puheenaihe, kallis yksinkertaisimmasta mahdollisesta syystä. Sitä ei vain ole paljon.

Tämä on koko kartta, jonka voimme antaa. Missä se todellinen suo on, se sinun täytyy selvittää itse, ja jos selvität, emme suosittele kertomaan siitä kenellekään sinäkään.

Jos juuri tällainen pieni ja täsmällinen tieto Suomesta on se, mitä tulet soposopo.com-sivustolle etsimään, kannattaa tutustua rauhassa myös muuhun valikoimaamme tästä samasta rauhallisesta ja vähäeleisestä maasta.

Jos tulit hakemaan pohjoismaisia marjatuotteita, Dronningholm Lingonberry Jam 440g on purkki, joka löytyy suomalaisista keittiöistä ympäri vuoden.

P.S. Helsingissä syyskuun alku on leutoa ja epätasaista, keskimäärin muutaman asteen päässä 12 °C:sta suuntaan tai toiseen, ja valo alkaa lyhentyä selvästi tästä eteenpäin. Se on suunnilleen se kohta vuodesta, kun kesän viimeiset suoretket ovat päättymässä ja pakastimet ovat toivottavasti jo hieman täydempiä kuin kesäkuussa.