Blogeja

Suomessa on tietty sininen sävy, jota ei tarvitse selittää.

Sen näkee rovaniemeläisessä kulmakaupassa, turkulaisen keittiön laatikossa ja ulkomaille muuttavan suomalaisen matkalaukussa, kun hän on hiljaa päättänyt, että jotkin asiat on yksinkertaisesti otettava mukaan. Se on suklaapaperin sininen, johon on painettu kultainen nimikirjoitus, ja kun sen näyttää melkein kenelle tahansa Suomessa kasvaneelle, jokin hänen kasvoillaan pehmenee.

Suomalaiset eivät yleensä ole tunteitaan näyttävää kansaa. Mutta kysy heiltä Fazerista, niin saat kuulla tarinoita: levystä, joka napsittiin palasiksi sohvalla pimeänä marraskuun iltana, saunan jälkeen säästetystä palasta ja isoäidin luo viedystä rasiasta. Suklaa ei täällä ole glamouria. Se on seuraa.

Tarina alkaa nuoresta miehestä, vuokrahuoneesta helsinkiläisen kadun varrella ja erittäin hyvästä ideasta.

☕ 1891: Kahvila Kluuvikadulla

Karl Fazer avasi 17. syyskuuta 1891 Helsingin keskustassa, Kluuvikatu 3:ssa, pienen ”ranskalais-venäläisen” konditorian ja kahvilan. Suomi oli tuolloin Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunta, ja kaupunki etsi vielä omaa ääntään: se oli vedettynä Tukholman ja Pietarin välillä eikä ollut vielä aivan oma itsensä.

Karl oli valmistautunut huolella. Hän oli kouluttautunut kondiittoriksi Pietarissa, Berliinissä ja Pariisissa, kolmessa kaupungissa, joilla kaikilla oli vahvat mielipiteet sokerista, ja hän toi kaikki ne mukanaan kotiin. Hänen avaamansa paikka ei ollut pelkkä kauppa. Se oli huone, johon ihmiset istuutuivat.

Sillä erolla on enemmän merkitystä kuin miltä kuulostaa. Kahvila kasvavassa pohjoisessa pääkaupungissa on pieni optimismin teko: se olettaa, että ihmiset haluavat viipyä, tavata ja viettää iltapäivän jonkin muun kuin pelkän selviytymisen parissa. Helsinki osoittautui haluavan juuri sitä.

Kahvila menestyi. Sen takana toiminut konditoria menestyi vielä paremmin. Kolme vuotta myöhemmin Karl meni naimisiin Berta Blomqvistin kanssa, josta tuli todellinen kumppani kasvavassa yrityksessä. Muutamassa vuosikymmenessä yhden kadun perheyrityksestä oli tullut paikka, jossa valmistettiin koko maan makeiset.

💙 1922: Maan väri

Levy, jota suomalaiset kutsuvat yksinkertaisesti nimellä Fazerin Sininen, eli Fazer Blue, syntyi vuonna 1922.

Alkuperätarina on poikkeuksellisen inhimillinen. Fazerin oman kertoman mukaan sveitsiläistyylisen maitosuklaan resepti tuli perheelle lahjana: englantilainen liikemies, herra Schaller, antoi sen Karlin pojalle Svenille kiitokseksi siitä, että Sven oli auttanut järjestämään hoitoa Schallerin vakavasti sairaalle perheenjäsenelle. Palvelus maksettiin takaisin reseptinä. Yli sata vuotta myöhemmin resepti on yhä käytössä, ja suklaa valmistetaan edelleen tuoreesta maidosta eikä alalla yleisemmästä maitojauheesta tai tiivistetystä maidosta, mikä on tavallisin selitys sille, miksi se maistuu siltä kuin maistuu.

Sitten on itse sininen. Se valittiin kääreeseen, eikä se ole koskaan lähtenyt sieltä. Vuonna 2001 tuosta täsmälleen samasta sävystä tuli Suomen ensimmäinen rekisteröity väritavaramerkki, mikä on varsin muodollinen tapa sanoa se, minkä jokainen suomalainen jo tiesi: väri kuuluu nyt suklaalle, ja suklaa kuuluu kaikille.

Vuosien ajan Markkinointi & Mainonta -lehden ja Taloustutkimuksen pitkäaikainen bränditutkimus sijoitti Fazer Bluen Suomen arvostetuimpien brändien kärkeen, pankkien, lentoyhtiöiden ja telejättien edelle, ja se on yhä mukavasti maan rakastetuimpien nimien joukossa. Suklaalevy. Se on yksi maan viehättävimmistä piirteistä.

🍫 1962: Matkan mukaan nimetty suklaa

Jos Fazer Blue on Suomen arkinen suklaa, Geisha on sen pehmeämpi puoli: maitosuklaata hasselpähkinänugaatintäytteen ympärillä, vaaleanpunaisessa rasiassa, joka on lähes yhtä tunnettu kuin sininen.

Se syntyi vuonna 1962, ja se sai alkunsa perheen kahvilasta. Peter Fazer oli ihastunut Kluuvikadun kahvilassa tarjottuun Japonica-leivokseen ja pohti ääneen, voisiko tuo pähkinäinen, rapea idea asua suklaan sisällä. Tuotekehitystiimi otti kysymyksen vakavasti. Nimi ja vaaleanpunainen väri lainattiin jo Fazerin valikoimassa olleelta makeiselta, joka nimettiin hiljaa uudelleen Tokyoksi, ja Japani oli vahvasti ilmassa: vuoden 1964 Tokion olympialaiset lähestyivät, ja Peter Fazer itse kilpailisi niissä purjehtien 5,5 metrin luokassa.

Hyllyllä oleva vaaleanpunainen rasia on siis mutkan kautta muisto leivoksesta, kysymyksestä ja olympiapurjehduksen unelmasta.

☕ Kahvila on yhä paikallaan

Tämä osa yllättää vierailijat usein. Kluuvikatu 3 on yhä Fazerin kahvila. Sama katu, sama osoite, yli 130 vuotta myöhemmin. Tila on harvinainen Art Deco -suunnittelun näyte kaupungissa, joka tunnetaan paremmin muista tyyleistä, ja arkipäivän iltapäivänä se on täynnä tavallista helsinkiläistä elämää: opiskelijoita, eläkeläisiä, joku lukemassa, joku odottamassa.

Sen ympärille kasvanut yritys on laajentunut huomattavasti. Fazer työllistää nykyään lähes 6 000 ihmistä Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tanskassa, Norjassa ja Puolassa, sen liikevaihto oli vuonna 2024 noin 1,18 miljardia euroa, ja se on edelleen perustajasuvun omistuksessa. Leipomotuotteita, keksejä, kasvipohjaisia ruokia ja suolalakritsia rohkeille.

Silti kaikki palaa kahvilaan erään helsinkiläisen kadun varrella, jossa nuori kondiittori päätti, että tämä kylmä, puolihämärä ja epävarma pieni pääkaupunki ansaitsi lämpimän paikan istua.

💬 Mitä Fazer täällä merkitsee

Kysy ulkomailla asuvalta suomalaiselta, mitä hän kaipaa, ja kuulet tavalliset vastaukset: ruisleipää, saunaa, metsän hiljaisuutta talvella. Ja sitten usein, melkein ujosti: sinistä suklaata.

Kyse ei oikeastaan ole kaakaosta. Kyse on siitä, että sama levy oli isoäidin kaapissa ja on omassakin, muuttumattomana, sinisenä ja vakaana, jokaisessa sellaisessa Suomessa, jossa he ovat eläneet.

Jos haluat maistaa tämän Suomen kulman itse, klassinen sininen levy ja vaaleanpunainen Geisha-rasia ovat molemmat valikoimassamme. Parhaiten ne maistuvat palasiksi taitettuina ja hitaasti jaettuina, niin kuin täällä tehdään.